Siirry pääsisältöön

En osaa olla läsnä

Puhuin eräässä postauksessani siitä, että pitäisi yrittää elää tässä hetkessä. Keskittyä vain ja ainoastaan tähän hetkeen ja yrittää tehdä tästä parempi, koska tämä hetki on ainoa jolla on nyt väliä. Haluan palata siihen aiheeseen osittain tässä postauksessa.


Nuorempana isosiskoni sanoi usein ihailevansa sitä, kuinka spontaanisti pystyn toimimaan ja elämään. Enää en osaa. Osaan yhä tehdä päätöksiä spontaanisti tai lähteä reissuun täysin spontaanisti, mutta koen tämän sponttaaniuden osittain kadonneen.

Nykyään olen sponttaanin Marleenan sijaan enemmän yliajattelija ja stressaaja- Marleena. Ehkä tämä muutos on johtunut vanhenemisesta? Tai sitten aika on kullannut muistot ja olenkin oikeasti aina ollut tälläinen? En tiedä. Toisaalta mun elämä muuttui nuoruudessa aika hurjasti. Opin tietämään mitä tuska on. Särjin sydämeni ja menetin lähes kaikki ystäväni. Se voisi olla yksi syy, joka on tuonut nämä puolet enemmän esille itsessäni. (t. keittiöpsykologi)

Stressaaminen ja yliajattelu johtaa mulla siihen, että en osaa enää elää hetkessä. Kesän aikana havahduin tähän asiaan seuraavan tapahtuman myötä:
Lauantai-iltana olimme Joonaksen kanssa mökillä kahdestaan, kaukana kaikesta luonnon keskellä. Istuimme laiturilla ja hiljaisuuden rikkoi ainoastaan veden liplotus. Ennen tätä hetkeä olimme juuri käyneet saunassa ja katsoneet Täydellisten naisten viimeisen jakson syöden samalla lempisipsejämme. Olin kääriytynyt vilttiin ja nojasin Joonakseen hänen silittäessä selkääni.
Yllä oleva tarina on kesältä. Se kuulostaa mun mielestä täydelliseltä, mutta se ei ollut sitä silloin. Ajattelin tossa hetkessä ihan muita juttuja. Tyyliin; Pitäisi kerätä mustikoita. Mitähän puen tuleviin häihin? Voi vittu, mulla ei taida olla mitään kivaa mekkoa. Moneltahan sielä muuten piti olla ja missähän ollaan yötä? Pitää kysyä äitiltä. Oiskohan äitillä mulle jotain kivaa mekkoa? Voisin soittaa sille. Vai pitäisköhän mennä nukkumaan? Voi perse ku taas nukkumaan meneminen menee myöhään. Yms.


En olisi muuten varmaan tajunnut koko asiaa, mutta otimme siinä istuessa kuvan. Palasin kyseiseen kuvaan myöhemmin selaillessa puhelimen kuvia. Kuva ei ole mitenkään erityisen hyvä, mutta sitä katsellessa yllä mainitsemani tilanne tuli mieleeni. Kuvan katselu hetkellä meillä oli Joonaksen kanssa molemmilla paljon yhteisiä ja yksittäisiä menoja ja siitä johtuen kahdenkeskistä aikaa todella vähän. Silloin mietin, että tekisin mitä vaan, jos pääsisin nyt tuonne mökille uudestaan.

Tajusin vasta kuvaa katsellessani, että en keskittynyt siihen hetkeen tai ollut tilanteessa oikeasti läsnä. Se oli järkyttävä tajuta. En halua, että elämäni lipuu ohitseni ilman, että olen siinä mukana ja nautin sen tarjoamista ihanista hetkistä. Havahtumiseni jälkeen olen tietoisesti yrittänyt olla enemmän läsnä ja tässä hetkessä. Välillä olen onnistunut siinä, mutta välillä en.

Mainitsin jo alussa, että olen kirjoittanut aikaisemmin postauksen, jossa kerron haluavani olla tässä hetkessä. Kirjoitin sen jokin aika tämän tapahtuman jälkeen, eli kehitystä on selkeästi tapahtunut!


Oisko sulla antaa hyviä vinkkejä läsnäolemiseen?


Jos haluat jatkossakin lukea blogiani, kannattaa ottaa mun instagram sekä bogin facebook-sivu seurantaan!

Marleena

Kommentit

  1. Tuo on varmaan aika yleistäkin, että iän myötä spontaanius hieman katoaa tai ainakin muuttaa muotoansa..

    VastaaPoista
  2. Kuulostipa tutulta ja tässä olen yrittänyt petrata. Mulle toimii parhaiten nykyään päivä kerrallaan ajattelu, jotta pystyn olemaan läsnä ja nauttimaan myös arkipäivän asioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä itsekkin yrittää tuota päivä kerrallaan ajattelua. Kiitos kommentistasi ja ihanaa syksyä <3

      Poista
  3. Hetkessä eläminen ja carpe diem-asenne ovat tosi tärkeitä. Itse osasin alkaa elää näin vasta kun elämässä tuli vastoinkäymisiä ja ymmärsin ettei "sitku-ja-mutku" ole oikea tapa elää. Kannattaa kyllä tarttua niihin pieniin hetkiin koska ne ovat todella tärkeitä ja ainutlaatuisia. Niitä ei saa takaisin jos menettää ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kiitos kommentistasi ja ihanaa syksyä<3

      Poista
  4. Itse olen löytänyt tähän paljon apua kiitollisuudesta, etenkin hetkissä jolloin alkaa ajattelu ’ sitten kun saan tuon niin...’
    pidän kiitollisuuspäiväkirjaa mutta myös tietoisesti pysähdyn miettimään mistä voin juuri nyt olla kiitollinen

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ASIAA HAALAREISTA JA MUISTA AMK-JUTUISTA

Oi ihana kamala opiskelijaelämä. Ammattikorkeakoulussa opiskeluun liittyy luonnollisesti paljon opiskelua ja tentteihin lukemista. Se voi kuitenkin olla paaaljon muutakin, jos niin haluaa! Tässä postauksessa kerron teille vinkkejä haalareista & haalarimerkeistä, opiskelijatapahtumista, opiskelijajärjestö- ja tutor toiminnasta. Pyrin kertomaan näistä asioista sillä periaattella, että täysin tietämätönkin pystyisi ymmärtämään jotain. Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä haluan muistuttaa/kertoa tietämättömille: Olen opiskellut kaksi vuotta Vaasan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. En tiedä muiden koulun tavoista tai toiminnasta tiedän ainoastaan meidän. Jossain toisessa AMKissa asiat voivat olla ihan erilailla. "Opiskelijaelämä on parasta aikaa, HEI Ei huolen häivää, vaan rutkasti frendei En oo oravan pyöräs, vaik on työläst Ongelmii tulee jos aina vain on myöhäs Keskellä viikkoo, ohjelmaa löytyy" Haalarit Ammattikorkeakouluun liittyy vah

"Jos saisit olla nyt missä tahansa, missä olisit?"

Eräs mun instagram seurattava kysyi kuvansa yhteydessä:  Jos saisit olla missä tahansa nyt, missä olisit? Aloin heti kirjoittamaan kommenttia, että olisin Los Angelesissa tai Balilla lukemassa kirjaa. Ennen julkaise napin painamista pysähdyin kuitenkin ajattelemaan. Jos voisin olla missä tahansa, missä olisin? Niinku ihan oikeasti? Pyyhin vastaukseni ja kommentoin sen sijaan 'Olisin kesälomalla'. Tää kysymys kuitenkin jäi pyörimään mun päässä. Aloin pohtimaan sitä turhankin syvällisesti. Tiedän kysyjän tarkoittaneen sitä, että missä paikassa haluaisit olla fyysisesti tällä hetkellä. Ajatukseni kuitenkin lähtevät usein lentämään, joten tässäkin tapauksessa mietin paikkojen lisäksi muun muassa sitä, että olisinko leikkimässä tulevaisuuden lapsieni kanssa meidän omakotitalon pihalla vai kenties kävelemässä alttarille? Lopulta tulin siihen tulokseen, että olisin juuri tässä hetkessä ja tässä paikassa. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta ainakin tässä hetkessä ja tä

MINÄ, MARLEENA

Tässä tulee aikaisemmin lupaamani itseni esittely postaus! Tulen kertomaan epäoleellisia ja turhia asioita epäloogisessa järjestyksessä. Se on mun tyyli. Haluan nimittäin sanoa muutakin kuin Vaasa/20v/Opiskelija/Varattu/Hengitän joka päivä /ig: Marleenasd/Carpe diem/jne.  Etunimeltäni olen Marleena, mutta suurin osa ihmisistä kutsuu lempinimellä 'Mallu'. Tähän yhteyteen haluan sanoa: ehehehe ei, en polta mallun punaista tai mitään muutakaan tupakkaa. Väsynyt vitsi. Toinen nimeni on Annika. Blogini nimi koostuu siis ensimmäisestä ja toisesta nimestä. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta etelä-pohjanmaalta ja tällä hetkellä asun Vaasassa. Tykkään asua täällä, mutta ruotsinkielen taitoni on hyvin huono. Peruskoulun jälkeen opiskelin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Valmistumisen jälkeen hain Vaasan ammattikorkeakouluun sosionomiksi. Pääsin kouluun ja tällä hetkellä opiskelen toista vuotta. Tarkotuksena on valmistua 12/2020. Opiskelu on monipuolista ja sosiaaliala tuntuu