Puhuin eräässä postauksessani siitä, että pitäisi yrittää elää tässä hetkessä. Keskittyä vain ja ainoastaan tähän hetkeen ja yrittää tehdä tästä parempi, koska tämä hetki on ainoa jolla on nyt väliä. Haluan palata siihen aiheeseen osittain tässä postauksessa. Nuorempana isosiskoni sanoi usein ihailevansa sitä, kuinka spontaanisti pystyn toimimaan ja elämään. Enää en osaa. Osaan yhä tehdä päätöksiä spontaanisti tai lähteä reissuun täysin spontaanisti, mutta koen tämän sponttaaniuden osittain kadonneen. Nykyään olen sponttaanin Marleenan sijaan enemmän yliajattelija ja stressaaja- Marleena. Ehkä tämä muutos on johtunut vanhenemisesta? Tai sitten aika on kullannut muistot ja olenkin oikeasti aina ollut tälläinen? En tiedä. Toisaalta mun elämä muuttui nuoruudessa aika hurjasti. Opin tietämään mitä tuska on. Särjin sydämeni ja menetin lähes kaikki ystäväni. Se voisi olla yksi syy, joka on tuonut nämä puolet enemmän esille itsessäni. (t. keittiöpsykologi) Stressaaminen ja yliajat...