Siirry pääsisältöön

Mulla oli kriisi


Mulla on ollut tällä viikolla kriisi. Siitä syystä saatte viikonloppu-aiheisen postauksen vasta tänään, torstaina. Kriisin syynä oli valtava vaatemäärä. Havahduin yhtä-äkkiä siihen, että vaatehuone oli täynnä turhia, tyhmiä ja käyttämättömiä vaatteita.

Reippaana ja ahdistuneena ihmisenä rupesin käymään ahkerasti vaatteita läpi. Vaatehuoneen jälkeen kävin läpi loputkin kaapit, joita meidän kodista löytyy. Heittelin turhia/hyödyttömiä/tyhmiä tavaroita pois. Vaatteitakin laitoin lopulta pois useamman ikeakassillisen verran.

Tämän kriiseilyn takia mulla ei ole ollut aikaa kirjoittaa blogia. Nyt kuitenkin tuntuu paremmalta ja pystyn taas keskittymään muihinkin asioihin. Jei.


Viime viikonloppu oli todella ihana. Meillä oli pitkästä aikaa Joonaksen kanssa sellainen viikonloppu, että ei ollut yhteisiä tai yksittäisiä pakollisia menoja. Saimme viettää yhdessä laatu-aikaa, johon sisältyi muun muassa; syöminen 1h+k:ssa, tästä kerron alempana lisää, naistenpäiväksi tarkoitettu skumppapullo, try not to laugh ja try not to cry- haastevideoita (epäonnistuin molemmissa), shoppailua ja tottakai jääkiekkoa.

Kenellekkään tuskin on jäänyt epäselväksi, että Suomi on uusi maailmanmestari! Hyvä leijonat! Me katsoimme finaalipelin yhdessä ystäviemme kanssa baarissa. Siellä oli hyvä tunnelma ja oli todella ihana nähdä kuinka onnelliseksi kaikki tulivat suomen voitosta! Vaasan tori täyttyi nopeasti ihmisistä, autot tööttäilivät ja jokapuolella soi jääkiekkobiisejä. Tuollaista onnellisuutta olisi kiva nähdä useamminkin.


Ylempänä mainitsinkin jo, että kävimme viikonlopun aikana syömässä 1h+k:ssa. Mun ensimmäinen kunnon postaus on ruoka-arvostelu kyseisen paikan ruoasta. Pääset siihen tästä. Halusin tehdä uudestaan vastaavanlaisen ruoka-arvostelun, koska ruoasta puhuminen on kivaa ja kyseinen postaus saa viikottain näyttökertoja, eli todennäköisesti se kiinostaa ihmisiä.

ps. tätäkään postausta ei ole tehty yhdessä 1h+k:n kanssa.


Tällä kertaa emme varanneet pöytää etukäteen, mutta ravintolassa oli hyvin tilaa, joten saimme heti pöydän. Tilaamisen jälkeen saimme pöytäämme jo tutuksi tulleen leipälautasen ja voin. Vaalealeipä oli edelleenkin todella hyvää!


Alkupalaksi tilasin Morchellan, eli huhtasienikeiton, jossa oli parsaa ja kevätsipulia. Keitto tuli todella nopeasti, mutta heti sen saapumisen jälkeen aloin katua sen tilaamista. Keitto ei maistunut sille mille odotin sen maistuvan. Se oli hieman mautonta ja sitä oli todella vähän. Tässä ruoassa parasta oli hassu lautanen.


Pääruoaksi tilasin beef ja parsley rootin. Siihen sisältyi häränsisäfilepihvi, juuripersiljaa ja varhaisperunoita. Tämä oli todella hyvää! Pihvi oli aikalailla täydellistä ja kastike sopivan suolaista. Tilaisin ehdottomasti tämän annoksen uudestaan!

Arvosanaksi antaisin 4/5. Palvelu oli taas hyvää ja asiantuntevaa. Saimme nopeasti ruoat ja pääruokani oli erittäin hyvää.

Marleena

Kommentit

  1. Hauskoja lempiruokaotoksia! Ja vaatteita tosiaan kertyy helposti – yritämme muistaa "laatu korvaa määrän"-mantran, vaikkei se aina helppoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo niitä kertyy vähän liiankin helposti, haha. Pitäisi muistaa tuo mantra.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyörtymistä bussissa ja muita juttuja Gdanskin matkalta

Kotiuduin juuri muutaman päivän Gdanskin lomalta! Ennen matkalle lähtöä mulla ei ollut kovinkaan suuria odotuksia kyseisestä kaupungista. Ajattelin sen olevan halpa kaupunki, jossa ei ole mitään ja ihmiset käyvät siellä ainoastaan halpojen lentojen takia. Voi kuinka väärässä olinkaan! Kirjoitan tästä Gdanskin lomasta kaksi postausta. Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron yleisesti meidän reissusta ja muutamasta meille sattuneesta kommelluksesta. Toisessa postauksessa jaan  mielestäni hyviä vinkkejä Gdanskiin. Molemmissa postauksissa tulee olemaan myös kuvia matkaltamme! Olin kyseisellä matkalla mieheni, isosiskoni ja hänen miehensä kanssa. Lentomme lähti Turusta ja ajoimme Turkuun yhdellä autolla. Majoituimme kaikki yhdessä Gdanskin vanhankaupungin vieressä sijaitsevassa Airbnb asunnossa. Idea Gdanskiin menemisestä lähti halvoista lennoista. Matkan aikana kävi muutamia kommelluksia ja ensimmäinen näistä tapahtui jo menomatkalla lentokentälle. Pysähdyimme tien laitaan, ...

ASIAA HAALAREISTA JA MUISTA AMK-JUTUISTA

Oi ihana kamala opiskelijaelämä. Ammattikorkeakoulussa opiskeluun liittyy luonnollisesti paljon opiskelua ja tentteihin lukemista. Se voi kuitenkin olla paaaljon muutakin, jos niin haluaa! Tässä postauksessa kerron teille vinkkejä haalareista & haalarimerkeistä, opiskelijatapahtumista, opiskelijajärjestö- ja tutor toiminnasta. Pyrin kertomaan näistä asioista sillä periaattella, että täysin tietämätönkin pystyisi ymmärtämään jotain. Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä haluan muistuttaa/kertoa tietämättömille: Olen opiskellut kaksi vuotta Vaasan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. En tiedä muiden koulun tavoista tai toiminnasta tiedän ainoastaan meidän. Jossain toisessa AMKissa asiat voivat olla ihan erilailla. "Opiskelijaelämä on parasta aikaa, HEI Ei huolen häivää, vaan rutkasti frendei En oo oravan pyöräs, vaik on työläst Ongelmii tulee jos aina vain on myöhäs Keskellä viikkoo, ohjelmaa löytyy" Haalarit Ammattikorkeakouluun liittyy vah...

"Jos saisit olla nyt missä tahansa, missä olisit?"

Eräs mun instagram seurattava kysyi kuvansa yhteydessä:  Jos saisit olla missä tahansa nyt, missä olisit? Aloin heti kirjoittamaan kommenttia, että olisin Los Angelesissa tai Balilla lukemassa kirjaa. Ennen julkaise napin painamista pysähdyin kuitenkin ajattelemaan. Jos voisin olla missä tahansa, missä olisin? Niinku ihan oikeasti? Pyyhin vastaukseni ja kommentoin sen sijaan 'Olisin kesälomalla'. Tää kysymys kuitenkin jäi pyörimään mun päässä. Aloin pohtimaan sitä turhankin syvällisesti. Tiedän kysyjän tarkoittaneen sitä, että missä paikassa haluaisit olla fyysisesti tällä hetkellä. Ajatukseni kuitenkin lähtevät usein lentämään, joten tässäkin tapauksessa mietin paikkojen lisäksi muun muassa sitä, että olisinko leikkimässä tulevaisuuden lapsieni kanssa meidän omakotitalon pihalla vai kenties kävelemässä alttarille? Lopulta tulin siihen tulokseen, että olisin juuri tässä hetkessä ja tässä paikassa. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta ainakin tässä hetkessä ja tä...