Siirry pääsisältöön

ASIAA HAALAREISTA JA MUISTA AMK-JUTUISTA

Oi ihana kamala opiskelijaelämä. Ammattikorkeakoulussa opiskeluun liittyy luonnollisesti paljon opiskelua ja tentteihin lukemista. Se voi kuitenkin olla paaaljon muutakin, jos niin haluaa!

Tässä postauksessa kerron teille vinkkejä haalareista & haalarimerkeistä, opiskelijatapahtumista, opiskelijajärjestö- ja tutor toiminnasta. Pyrin kertomaan näistä asioista sillä periaattella, että täysin tietämätönkin pystyisi ymmärtämään jotain.

Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä haluan muistuttaa/kertoa tietämättömille: Olen opiskellut kaksi vuotta Vaasan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. En tiedä muiden koulun tavoista tai toiminnasta tiedän ainoastaan meidän. Jossain toisessa AMKissa asiat voivat olla ihan erilailla.


"Opiskelijaelämä on parasta aikaa, HEI
Ei huolen häivää, vaan rutkasti frendei
En oo oravan pyöräs, vaik on työläst
Ongelmii tulee jos aina vain on myöhäs
Keskellä viikkoo, ohjelmaa löytyy"


Haalarit

Ammattikorkeakouluun liittyy vahvasti haalarit. Siellä opiskelevilla on mahdollisuus ostaa oman koulutusalansa haalarit. Haalareiden värit on ala- ja koulu kohtaset. Tästä painamalla pääset Wikipedian artikkeliin, jossa on lueteltuna suomessa olevien korkeakoulujen haalareiden värit.

Haalareita pidetään päällä opiskelijatapahtumissa ja koulua edustaessa.

Pro tips:
  • Haalareista kannattaa ottaa normaalia isompi koko. Olisi hyvä, että niiden alle mahtuisi toiset housut. 
  • VYÖ. Haalareiden kanssa kannattaa käyttää vyötä!
  • Kuminauha lahkeisiin. Haalareissa on normaalisti leveät lahkeet, mutta halutessaan niistä pystyy helposti tekemään "kireät" kuminauhan avulla.
  • Haalarit kuuluisi oikeaoppisesti sitoa niin, että niiden takana oleva logo näkyy. 
  • Haalarit tulee likaantumaan ja mahdollisesti myös jossain kohtaa repeämään. Se on ihan ok.


Haalarimerkit

Haalarimerkit on erilaisia kangasmerkkejä, joita kiinnitetään haalareihin. Kiinnittäminen tapahtuu yleensä ompelemalla tai liimaamalla. Merkkien avulla haalareista saa helposti oman näköiset!

Opiskelijatapahtumien pääsyliput on yleensä haalarimerkkejä, joten tapahtumiin osallistumalla saa haalareihin "täytettä". Merkkejä on myös mahdollista ostaa niihin erikoistuneista nettikaupoista ja jotkut yritykset jakavat ilmaiseksi heidän logollaan varustettuja haalarimerkkejä.

Itse olen ostanut muutamia merkkejä (esim. etunimeni kirjaimet ja Tempatation Island merkin), mutta suurin osa merkeistäni on tapahtumien pääsylippuja. Haalareistani löytyy myös muutama ilmaismerkki!

Pro tips #2
  • Irrota merkin takana oleva kangas, ennen kuin kiinnität sen haalareihin! Se helpottaa kiinnittämistä.
  • Haalareissa on sponsoroivien yritysten nimiä ja logoja- älä peitä niitä. Laita niiden päälle merkkejä vasta sitten, kun muualla ei ole enää tilaa.
  • Löydä oma tapasi kiinnittää merkit. Jos esim. ompeleminen tuntuu vaikealta, älä ompele merkkejä. Mun eräs ystävä kiinnittää omat merkkinsä hakaneuloilla.
  • Osa merkeistä voi alkaa roikkumaan tulevaisuudessa. Se on ihan ok. Ne kannattaa sillon vaan kiinnittää uudestaan paremmin.
  • Jos sua yhtään kiinnostaa, niin kannattaa suunnitella edes hieman merkkien järjestystä haalareissa.
Tämä kangas kannattaa irrottaa ennen merkin kiinnittämistä


Opiskelijatapahtumat

Opiskelijatapahtuma tarkoittaa yleensä bileitä. Opiskelijabileet tarkoittaa lähes poikkeuksetta seuraavia asioita:
  • Ne järjestetään keskiviikkona.
  • Paikkana toimii koulun mahdollinen yhteistyöbaari. 
  • Baarissa on opiskelijahintaiset juomat. 
  • Bileissä on jokin teema (esim. viidakko, sirkus, tulevaisuus)
  • Pukukoodina on haalarit + teeman mukainen vaatetus
  • Bileistä on olemassa facebook-tapahtuma, josta löytyy kaikki tarvittava info.
Opiskelijabileitä järjestää koulun opiskelijakunta sekä opiskelijajärjestöt. Vähintään kerran kuukaudessa, mutta yleensä useammin.

Bileiden lisäksi opiskelijatapahtuma voi tarkoittaa: risteilyä, lajikokeilua, bingoa, sitsejä, rentoa hengailu-iltaa tai lähes mitä tahansa.

On täysin ok olla opiskelijabileisssä selvinpäin!

Opiskelijajärjestöt

Jokaisella koulutusalalla on oma opiskelijärjestö. Järjestöt koostuu 6-10 kyseisen alan opiskelijasta. Yksinkertaisesti sanottuna: Insinööreillä, tradenomeilla ja sosiaali-alalla on kaikilla omat opiskelijajärjestöt.

Kuka tahansa pystyy hakemaan oman alansa järjestötoimintaan mukaan, mutta kaikki sinne ei välttämättä pääse. Vaikka ei pääsisi järjestötoimintaan mukaan, kannattaa silti liittyä oman koulutusalansa järjestön jäseneksi. Silloin et pääse osallistumaan järjestötoimintaan, mutta saat käyttöösi heidän tarjoamat edut. (Jäseneksi liittyminen maksaa yleensä muutaman euron)

Järjestöt pyrkivät edistämään oman alansa koulutusta ja järjestämään tapahtumia. Järjestöön kuuluvilla on omat roolit, kuten; puheenjohtaja, sihteeri, yhteistyövastaava tai tapahtumavastaava. Kyseinen homma perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, joten siitä ei saa rahallista palkkaa.

Jos järjestöhommat kiinnostaa, kannattaa hakea mukaan oman koulutusalansa järjestötoimintaan! Sitä kautta saa kokemusta tapahtumien järjestämisestä ja järjestötoiminnasta. Se myös näyttää hyvältä cv:ssä!



Tutorit

Tutorit ovat opiskelijoita, jotka ovat käyneet tutorkoulutuksen. Heidän tehtävänä on auttaa uudet opiskelijat alkuun, olla tukena ja opastaa kouluun liittyvissä asioissa.

Jokainen fuksiluokka (=ensimmäistä vuotta opiskelevat) saa muutaman tutorin omalle luokalleen.

Pro tip #3:
  • Hyödynnä tutorien olemassaolo. Kysele mieltä askarruttavista asioista! Ei ole olemassa niin pientä asiaa, että siellä ei voisi lähestyä tutoria. 

Itse olen toiminut yhden lukuvuoden tutorina ja suosittelen sitä lämpimästi! Tutoriksi haku alkaa tammikuussa. Hakemaan pystyy myös ensimmäisen vuoden opiskelijat, jotka ovat tässä vaiheessa olleet jo puoli vuotta koulussa.

Syitä hakea tutoriksi:
  • Pääset tutustumaan uusiin ihmisiin
  • Pääset auttamaan muita
  • Pääset elämään fuksivuotesi "uudestaan"
  • Tutorina toimiminen on hauskaa
  • Saat ohjaamiskokemusta
  • Plussana saat myös muutaman opintopisteen
Tutorina toimiessa ei saa palkkaa ja kannattaa varautua siihen, että se tulee viemään myös vapaa-aikaasi.

"Merkkei haalareista vaihtais en
Kovasti duunia pisteiden eteen
Nenä kiinni kirjoissa tentteihin lukee
En pode krapulaa ei oo siihen aikaa
Eikä mul oo varaa krapulasafkaan
Tahdonvoimalla jatkaa ja jatkaa
Emmä valita oon opiskeliijaaa"



Säästin loppuun kaksi tärkeää ja hyödyllistä vinkkiä;
  1. Opiskelija-alennukset. Selvitä, mistä kaikkialta sun paikkakunnalla on mahdollista saada opiskelija alennuksia ja hyödynnä niitä! (esim. Pancho Villa ja Class Ohlson)
  2. Nauti opiskeluajasta. Ota siitä kaikki mahdollinen irti ja älä stressaa liikaa.

Toivottavasti tästä postauksesta oli sulle jotain höytyä! Vastaan mielelläni aiheeseen liittyviin kysymyksiin kommenteissa. Voisin myös tulevaisuudessa tehdä vastaavanlaisen postauksen, jossa avaan AMKkiin liittyviä termejä (sitsit, approt jne).

Lainauksissa olevat tekstit on IGORIN Opiskelijaelämää biisistä!

ps. Teen myöhemmin sosionomi opinnoista postauksen, joten siihen liittyen voi laittaa kysymyksiä!

Marleena

Kommentit

  1. Haalarit on osa yliopistonkin elämää ja oman miehen kaapissa roikkuu yhdet haalarit, jotka ovat olleet päällä kerran :D

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä täynnä vinkkejä koko postaus! :D Ite opiskelen vieläkin JAMKissa Jyväskylässä ja meillä on bileet tosin aina torstaisin! Itse tosin oon aina keskittynyt enemmän opiskeluun kun juhliin, jonka takia haalarit onkin melko tyhjät - en ole jaksanut ommella mitään kiinni :D

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olipa hauska kuulla, että teidän bileet on torstaisin! Mulla kans ompeluinto on ollut matalalla, joten liimailen merkit kiinni :D

      Poista
  3. Voi niitä opiskeluaikoja ja haalareita. Valmistuin AMK:sta neljä vuotta sitten ja muistan, kun maksoin ystävälleni, että hän ompeli mulle kaikki merkit haalareihin. Haalarit olen jo myynyt eteenpäin, sillä ne veivät turhaa tilaa kaapista, eikä niillä ollut sen enempää tunnearvoa, kaikki muistot ovat kuvissa ja päässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverin työllistäminen kuulostaa kätevältä! Pitääpä itse yritää samaa, haha :D

      Poista
  4. Olipa ilahduttava postaus ja ihan tulee omat amis ajat mieleen näistä tarinoista. Iloista lukemista tällaset postaukset ja sain hymyn huulille. Mukavaa opiskelua ja ennen kaikkea mukavaa lomaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! :) Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polttarit ja palaneet posket

Rakkaus on yksi maailman ihanimpia asioita. Sitä saa ja pitää juhlia. Naimisiin meno tarkoittaa mulle sitä, että on löytänyt vierelleen ihmisen, jonka kanssa haluaa satavarmasti viettää koko loppuelämän. Se on ihan mahtava juttu ja siitä syystä häät kuuluu mun lempijuhliin. Tänään ei kuitenkaan puhuta häistä vaan häitä ennen olevista polttareista! Wikisanakirjan mukaan polttarit on  avioliittoon astumiseen liittyvä initiaatiomeno tai siirtymäriitti .   Ihmisten kielellä sanottuna polttarit tarkoittaa päivää, jonka kaaso/bestman+ polttariporukka järjestää yllätyksenä tai "yllätyksenä" tulevalle morsiammelle/sulhaselle. Päivä voi käytännössä sisältää ihan mitä tahansa. Viikonloppuna sain viettää ihanan Annin polttareita. Meillä kävi hyvä tuuri, koska polttaripäivänänä oli todella hieno sää! Hänen polttareihin sisältyi muun muassa; picnik hyvillä eväillä,  naimisiin menemisen sotilasesterata, vaimotestejä kuten; öljyjen tarkastaminen autosta ja puiden pilkkominen, morsi

Katsaus kesään 2019

Kesä on tänä kin vuona mennyt todella nopeasti! Tuntuu höpsöltä, että kalenterit näyttää ihan just syyskuuta ja koulu jatkuu, mutta ulkona on +20 astetta lämmintä! Kesä kuitenkin alkaa pikkuhiljaa olemaan ohitse, joten tässä postauksessa tehdään katsaus mun kesään. Alkukesästä puhuin blogin puolella loman pitämisestä rankan kevään takia. Tässä en oikein onnistunut. Oon ollut aika paljon töissä, mutta jaksaminen on riittänyt hyvin ja on ollut mukava saada rahaa. Tällä hetkellä kaikki raha vie mua lähemmäs yhtä isoa unelmaa, josta tuun kertomaan teille myöhemmin! Suoraan sanottuna kesä on ollut todella kiireinen, etenkin viikonloppujen suhteen! Mulla on muistaakseni ollut yksi ainoa viikonloppu, jolloin ei ole ollut mitään suunnitelmia. Oon kiitollinen siitä, että on ollut paljon juhlia ja menoja rakkaiden ihmisten kanssa. Samaan aikaan se on kuitenkin ollut myös rankkaa, koska kotona rauhoittuminen ja parisuhdeaika on jääneet hyvin vähälle. Ootan sitä, että elämä palautuu taas vä