Siirry pääsisältöön

Muutamana sana äitienpäivästä

Ajattelin ensin, että en tule kirjoittamaan äitienpäivästä mitään. Mulla ei ole omia lapsia, enkä usko ketään kiinnostavan postaus siitä, kuinka mun äiti on maailman paras. Muutin kuitenkin mieleni, koska äitiys ja äidit on niiin ihana asia. (Haluan jakaa teille kuvia meidän ihanasta brunssista)

Äitienpäivä tarkottaa mulle sitä, että vietän aikaa äitini kanssa. Muistan häntä jollain kivalla lahjalla tai itsetehdyllä kortilla. Sen lisäksi toivotan ihanaa äitienpäivää mun elämässä oleville upeille äideille.
Mun äiti on maailman paras. Hän on upea, viisas, hauska, kaunis ja vahva nainen. Hän tukee mua ihan kaikessa ja uskoo muhun aina. Ei ole mitään, mistä en voisi äidille puhua. Oman rakkaan äitini lisäksi sain ala-aste ikäisenä toisenkin "äidin" mun elämään. Vanhempien eron ja iskän uuden kumppanin myötä sain "äitipuolen". Käytän näitä ""- kärpäsiä siitä syystä, että hän ei kuitenkaan ole äitini ja äitipuoli sana on mielestäni hölmö. Tämä nainen on ollut todella pitkään elämässäni ja myöskin eräänlainen rakas äitihahmo. <3

Pääsin alkuvuodesta työskentelemään kolme kuukautta äitien ja vauvojen kanssa. Oli todella liikuttavaa nähdä se kuuluisa äidin rakkaus. Rakkaus sitä omaa vauvaa kohtaan oikein hehkui näistä naisista. Sitä oli tosi ihana katsella! Tuon kolmen kuukauden aikana oikeasti sisäistin sen, kuinka ison työn äidit tekevät ja kuinka upeita he ovat.

Äitiys on ehdottamasti sellainen asia, jonka haluan halua kokea elämäni aikana. En osaa edes kuvitella, kuinka ihanalta tuntuu, kun joku kutsuu äidiksi. Samaan aikaan on varmasti ihan hirveä pelko siitä, että omalle lapselle tapahtuu jotain pahaa. Se pelko tuskin lähtee koskaan pois.

Muista arvostaa sun äitiä ja näyttää se sille. Hän on kuitenkin mahdollistanut sulle elämän ja yrittänyt kasvattaa susta parhaansa mukaan hienon ihmisen. Mä en itse osannut kapinoivana teininä niin tehdä ja näin jälkeenpäin se kaduttaa. Olkaa te muut kapinoivat fiksumpia, kuin minä olin.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! <3

Ps. Tiedän kyllä sen surullisen asian, että kaikki äidit eivät hoida äitiyttä niin kuin pitäisi. Jätin sen asian tietoisesti pois tästä postauksesta.

Marleena

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyörtymistä bussissa ja muita juttuja Gdanskin matkalta

Kotiuduin juuri muutaman päivän Gdanskin lomalta! Ennen matkalle lähtöä mulla ei ollut kovinkaan suuria odotuksia kyseisestä kaupungista. Ajattelin sen olevan halpa kaupunki, jossa ei ole mitään ja ihmiset käyvät siellä ainoastaan halpojen lentojen takia. Voi kuinka väärässä olinkaan! Kirjoitan tästä Gdanskin lomasta kaksi postausta. Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron yleisesti meidän reissusta ja muutamasta meille sattuneesta kommelluksesta. Toisessa postauksessa jaan  mielestäni hyviä vinkkejä Gdanskiin. Molemmissa postauksissa tulee olemaan myös kuvia matkaltamme! Olin kyseisellä matkalla mieheni, isosiskoni ja hänen miehensä kanssa. Lentomme lähti Turusta ja ajoimme Turkuun yhdellä autolla. Majoituimme kaikki yhdessä Gdanskin vanhankaupungin vieressä sijaitsevassa Airbnb asunnossa. Idea Gdanskiin menemisestä lähti halvoista lennoista. Matkan aikana kävi muutamia kommelluksia ja ensimmäinen näistä tapahtui jo menomatkalla lentokentälle. Pysähdyimme tien laitaan, ...

ASIAA HAALAREISTA JA MUISTA AMK-JUTUISTA

Oi ihana kamala opiskelijaelämä. Ammattikorkeakoulussa opiskeluun liittyy luonnollisesti paljon opiskelua ja tentteihin lukemista. Se voi kuitenkin olla paaaljon muutakin, jos niin haluaa! Tässä postauksessa kerron teille vinkkejä haalareista & haalarimerkeistä, opiskelijatapahtumista, opiskelijajärjestö- ja tutor toiminnasta. Pyrin kertomaan näistä asioista sillä periaattella, että täysin tietämätönkin pystyisi ymmärtämään jotain. Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä haluan muistuttaa/kertoa tietämättömille: Olen opiskellut kaksi vuotta Vaasan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. En tiedä muiden koulun tavoista tai toiminnasta tiedän ainoastaan meidän. Jossain toisessa AMKissa asiat voivat olla ihan erilailla. "Opiskelijaelämä on parasta aikaa, HEI Ei huolen häivää, vaan rutkasti frendei En oo oravan pyöräs, vaik on työläst Ongelmii tulee jos aina vain on myöhäs Keskellä viikkoo, ohjelmaa löytyy" Haalarit Ammattikorkeakouluun liittyy vah...

"Jos saisit olla nyt missä tahansa, missä olisit?"

Eräs mun instagram seurattava kysyi kuvansa yhteydessä:  Jos saisit olla missä tahansa nyt, missä olisit? Aloin heti kirjoittamaan kommenttia, että olisin Los Angelesissa tai Balilla lukemassa kirjaa. Ennen julkaise napin painamista pysähdyin kuitenkin ajattelemaan. Jos voisin olla missä tahansa, missä olisin? Niinku ihan oikeasti? Pyyhin vastaukseni ja kommentoin sen sijaan 'Olisin kesälomalla'. Tää kysymys kuitenkin jäi pyörimään mun päässä. Aloin pohtimaan sitä turhankin syvällisesti. Tiedän kysyjän tarkoittaneen sitä, että missä paikassa haluaisit olla fyysisesti tällä hetkellä. Ajatukseni kuitenkin lähtevät usein lentämään, joten tässäkin tapauksessa mietin paikkojen lisäksi muun muassa sitä, että olisinko leikkimässä tulevaisuuden lapsieni kanssa meidän omakotitalon pihalla vai kenties kävelemässä alttarille? Lopulta tulin siihen tulokseen, että olisin juuri tässä hetkessä ja tässä paikassa. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta ainakin tässä hetkessä ja tä...