Siirry pääsisältöön

Kesäloma aiheuttaa ristiriitaisia tunteita

Mun kirjoitusvihko tuli täyteen, tein kevään viimeisen tentin ja palautin kevään viimeisen tehtävän. Se tarkoittaa sitä, että oon nyt kesälomalla!!! Aika on mennyt ihan hirveen nopeasti. Tuntuu, että koulu vasta alkoi. Toki se voi johtua siitä, että olen tänä keväänä ollut ainoastaan puolitoista kuukautta koulussa harjoittelun vuoksi.

Kesäloman alkaminen tarkoittaa sitä, että mulla on nyt toinen vuosi sosionomiopintoja takana. Se tuntuu tosi hyvältä, koska oon taas lähempänä koulusta valmistumista. Samaan aikaan se tuntuu vähän pelottavalta, koska oon lähempänä valmistumista. En malta odottaa sitä, että valmistun, pääsen oikeasti työelämään, saan paljon enemmän rahaa ja niin sanotusti normaalin arjen. Toisaalta taas nautin tosi paljon siitä, että opiskelijana elämä on paljon vapaampaa ja viikot ovat lähes poikkeuksetta kolmipäiväisiä.
Olen aikaisemminkin blogin puolella maininnut, että tänä kesänä haluan pitää kesälomaa. Kevät oli henkisesti kuormittava. Haluan ottaa hetkeksi aikaa itselleni ja keskittyä omaan hyvinvointiini. Poden tästä kuitenkin huonoa omatuntoa. Olen ollut 13-vuotiaasta asti kesätöissä. Mulle on aina ollut itsestäänselvyys, että olen kesällä niin paljon töissä kuin pystyn. Viime kesänäkin olin muutamaa hassua vapaapäivää lukuun ottamatta töissä. Äskeiset lauseet varmasti kuulostavat todella hölmöltä. En tajua miksi teen asiasta itselleni ongelman ja koen siitä huonoja fiiliksiä. Menen joka tapauksessa töihin. En vain vietä siellä koko kesää.

Töiden lisäksi haluan rentoutua, ruskettua, uida, urheilla, lukea kirjoja, nauttia elämästä, elää hetkessä ja viettää aikaa mahdollisimman vähän ruudun ääressä. Olen ottanut kesäopintoja, joten opiskelu on myös osa kesääni.

Tosi pieni bucket list kesälle, jonka tulen todennäköisesti unohtamaan;

Festarit. Oon aina rakastanut festareita. Siellä ihmiset on niiiiin onnellisia ja maailman murheet unohtuu. En ole vielä päättänyt mille festareille suuntaan tänä vuona, mutta tarkoituksena olisi käydä ainakin jossain!

Tähän asiaan liittyen haluan kertoa teille, että oon Seinäjoella järjestettävien Solar Sound- festivaalien lähettiläs! Se tarkoittaa sitä, että mun kautta pystyt ostamaan lipun sinne normaalia halvemmalla. Jos sua kiinostaa tai haluat tietää lisää, niin voit laittaa mulle viestiä esimerkiksi instagramin (marleenasd) kautta!

Kiva juhannus. Tänä vuonna me päätettiin Joonaksen kanssa jättää juhannus festarit välistä. Me ei vielä tiedetä mitä tullaan sen sijaan tekemään, mutta tarkoituksena olisi viettää rento ja mukava juhannus!

Mökkeily. Mökkeily on ihanaa. Maailma näyttää paremmalta paikalta mökillä. Haluan ehdottomasti mennä kesän aikana mökille rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Mökki on place to be.

Grillata (lue: syödä grilliruokaa). Yksi kesän ehdottomasti parhaita asioita on grilliruoka! Onko olemassa mitään parempaa, kuin sininen taivas, mukavasti lämmittävä aurinko, kylmä juoma ja juuri grillistä tullut herkullisen näköinen ruoka?

Millaisia suunnitelmia sulla on kesälle?

Marleena

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ASIAA HAALAREISTA JA MUISTA AMK-JUTUISTA

Oi ihana kamala opiskelijaelämä. Ammattikorkeakoulussa opiskeluun liittyy luonnollisesti paljon opiskelua ja tentteihin lukemista. Se voi kuitenkin olla paaaljon muutakin, jos niin haluaa! Tässä postauksessa kerron teille vinkkejä haalareista & haalarimerkeistä, opiskelijatapahtumista, opiskelijajärjestö- ja tutor toiminnasta. Pyrin kertomaan näistä asioista sillä periaattella, että täysin tietämätönkin pystyisi ymmärtämään jotain. Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä haluan muistuttaa/kertoa tietämättömille: Olen opiskellut kaksi vuotta Vaasan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. En tiedä muiden koulun tavoista tai toiminnasta tiedän ainoastaan meidän. Jossain toisessa AMKissa asiat voivat olla ihan erilailla. "Opiskelijaelämä on parasta aikaa, HEI Ei huolen häivää, vaan rutkasti frendei En oo oravan pyöräs, vaik on työläst Ongelmii tulee jos aina vain on myöhäs Keskellä viikkoo, ohjelmaa löytyy" Haalarit Ammattikorkeakouluun liittyy vah

Polttarit ja palaneet posket

Rakkaus on yksi maailman ihanimpia asioita. Sitä saa ja pitää juhlia. Naimisiin meno tarkoittaa mulle sitä, että on löytänyt vierelleen ihmisen, jonka kanssa haluaa satavarmasti viettää koko loppuelämän. Se on ihan mahtava juttu ja siitä syystä häät kuuluu mun lempijuhliin. Tänään ei kuitenkaan puhuta häistä vaan häitä ennen olevista polttareista! Wikisanakirjan mukaan polttarit on  avioliittoon astumiseen liittyvä initiaatiomeno tai siirtymäriitti .   Ihmisten kielellä sanottuna polttarit tarkoittaa päivää, jonka kaaso/bestman+ polttariporukka järjestää yllätyksenä tai "yllätyksenä" tulevalle morsiammelle/sulhaselle. Päivä voi käytännössä sisältää ihan mitä tahansa. Viikonloppuna sain viettää ihanan Annin polttareita. Meillä kävi hyvä tuuri, koska polttaripäivänänä oli todella hieno sää! Hänen polttareihin sisältyi muun muassa; picnik hyvillä eväillä,  naimisiin menemisen sotilasesterata, vaimotestejä kuten; öljyjen tarkastaminen autosta ja puiden pilkkominen, morsi

Katsaus kesään 2019

Kesä on tänä kin vuona mennyt todella nopeasti! Tuntuu höpsöltä, että kalenterit näyttää ihan just syyskuuta ja koulu jatkuu, mutta ulkona on +20 astetta lämmintä! Kesä kuitenkin alkaa pikkuhiljaa olemaan ohitse, joten tässä postauksessa tehdään katsaus mun kesään. Alkukesästä puhuin blogin puolella loman pitämisestä rankan kevään takia. Tässä en oikein onnistunut. Oon ollut aika paljon töissä, mutta jaksaminen on riittänyt hyvin ja on ollut mukava saada rahaa. Tällä hetkellä kaikki raha vie mua lähemmäs yhtä isoa unelmaa, josta tuun kertomaan teille myöhemmin! Suoraan sanottuna kesä on ollut todella kiireinen, etenkin viikonloppujen suhteen! Mulla on muistaakseni ollut yksi ainoa viikonloppu, jolloin ei ole ollut mitään suunnitelmia. Oon kiitollinen siitä, että on ollut paljon juhlia ja menoja rakkaiden ihmisten kanssa. Samaan aikaan se on kuitenkin ollut myös rankkaa, koska kotona rauhoittuminen ja parisuhdeaika on jääneet hyvin vähälle. Ootan sitä, että elämä palautuu taas vä